Peruna kerrallaan

Mun täti kautta kummitäti on nero. Kuorittiin joskus muutama vuosi sitten serkun kanssa perunoita. Niitä oli ihan tolkuton määrä, ja me oltiin ihan toivottomia. Mutta sitte se täti tuli siihen, ja sano vaan, että "lapset, ottakaa peruna kerrallaan". No siinä sitten todettiin, et aikas hyvä neuvo, ja ruvettiin kuorimaan niitä ihan vaan peruna kerrallaan. Ja eikös yhtäkkiä ne kaikki ollu kuorittu!

En sillon aikoinaan tajunnu, kuin hyvä neuvo se oikeestaan oli. Monasti jos on vaan yks homma tekemättä, niin sen tekee tosta vaan. Mutta auta armias, jos hommat kasaantuu. Ei tarvita kun muutama tekemätön tehtävä, niin johan ahdistaa eikä mistään tuu mitään. Tuntuu, ettei voi tehdä oikein mitään muutakaan, ku pitäis olla tekemässä niitä hommia. Sillon pitäiski muistaa ottaa peruna kerrallaan.

Sattuipa kerran, että mulla oli kirjotettavanani useempi essee, joita en vaan saanu aikaseks kirjottaa, koska niissä oli yhteensä ihan hirvee homma. Oli vaan huono omatunto koko ajan. Onneks muistin tädin neuvon. Totesin, että paskaaks tässä, ja kirjotin yhden niistä esseistä. Ei siihen menny edes kovin kauaa, ja vaikka se oli vaan yks niistä monesta, niin olihan se nyt edistystä. Noh, muutama samanmoinen pyrähdys essee kerrallaan, ja ne oli kaikki tehty.

Ja parasta on tietysti se, että jokaisen kuoritun perunan jälkeen voi palkita ittensä ja olla onnellinen, vaikka ne loput perunat on vielä kuorimatta. Sitte voikin hyvillä mielillä kuoria seuraavan. Niitä nyt kuitenkin on seuraavaks taas vaan yks.